
kuva: Sari Holopainen
HENKILÖKUNTA
OPETTAJAT

Salla Maria Salkola
Salla on koulutukseltaan ratsastuksenopettaja, II-tason koulu- ja estevalmentaja sekä IVK-
koulutuomari. Hän on käynyt Ypäjällä 2012–2013 Master-ratsastuksenopettajan erikoisammattitutkintoon valmistavan (Roeat) -täydennyskoulutuksen. Salla suoritti 2018-2019
valmentajan ammattitutkinnon Harjusta ja Vierumäeltä. Opettajana ja valmentajana Salla on
pidetty, kärsivällinen, pitkäjänteinen ja luova. Hänellä on pitkänlinjan kokemus opettamisesta ja
valmentamisesta. Salla on tuottanut useita ratsastajia kouluratsastuksessa PM ja EM -tasolle
poni- ja junioritasolla.
Suomen Ratsastajainliitto on valinnut Sallan vuoden 1995 ratsastuksenopettajaksi,
Kouluratsastuksen Kannatusyhdistys on palkinnut hänet 2009 Vuoden valmentajana, lisäksi
Salla on saanut Siilinjärven kunnalta vuoden valmentajan palkinnon 2010 ja 2013. 2014 hän sai
SRL:n pronssisen ansiomerkin ratsastuskoululaisten hyväksi tekemästä työstä. Lokakuussa
2014 Stewartit palkitsivat Sallan Ypäjällä kansallisissa kilpailuissa esimerkillisestä työstä
kasvattajana ja tavasta, millä hän valmentaa ja huomioi kanssakilpailijansa ja heidän
valmennettavansa.
SIJAISENA TOIMIVAT
Aino Angeria
Aino toimii tuntiohjaajana mm. lauantaisin. Aino on reipas, ystävällinen ja iloinen, jolla lapset ovat lähellä sydäntä. Aino kilpailee ja valmentautuu omistamallaan Idefix orilla.


Elias Benemili
Elias on ollut Siilissä koko pienen ikänsä, onhan hän Sallan poika. Elias on kilpaillut
esteratsastuksessa 10-vuotiaasta saakka.
Hän on käynyt Ypäjällä valmentaja I koulutuksen ja
taitotuomari koulutuksen. Keväällä 2022 hän oleili Saksassa Niklas Aromaan tallilla. Elias on
empaattinen, rauhallinen ja pidetty opettaja, etenkin pienten ratsastajien kanssa.
Muu Henkilökunta
Tallissa työskentelevät myös:
- Kai Majander (hevosenhoitajan ammattitutkinto sekä tallimestarin erityisammattitutkinto)
- Taina Lappalainen (agrologi)
- Jonna Vitikka (kokki)
sekä muita työntekijöitä ja harjoittelijoita.
Lisäksi tallin hiirivahteina ahkeroivat tallikissat Miina ja Manu.
Yhteystiedot
Yhteystiedot:
Siilin Ratsastuskeskus Oy
siilinratsastuskeskus@kolumbus.fi
Puhelinnumerot:
Tallin opettajat 044 288 3341
Salla Salkola 044 288 3342
Liisa Koponen 040 966 4517
Tallityöntekijät 044 388 3355